• Juha Alkio

Yhteenveto kuluneesta vuodesta

Vuosi 2021 on ollut FINN-Tarkastus Oy:lle vähintäänkin yhtä vauhdikas ja tapahtumarikas kuin mitä vuosi 2020 oli. Huippukohtia meille kuluneena vuonna olivat konedirektiivin alaisen ilmoitetun laitoksen statuksen saavuttaminen keväällä henkilönostinten EY-tyyppitarkastuksiin, unohtamatta elokuussa saatua toimilupaa konekäyttöisten nosto-ovien tarkastuksiin. Toiminta-alueiden laajenemisen myötä myös henkilöstömäärämme jatkoi edelleen kasvuaan, sillä saimme vuoden mittaan joukkoihimme useita kokeneita tarkastusalan ammattilaisia lisää. Toiminnan kehittymisen ja henkilöstömäärän kasvun myötä tarkastusmäärämme nousivat viime vuoteen verrattuna huomattavasti.


Keväällä aloitimme yhteistyön Bureau Veritas Finlandin kanssa koneturvallisuuteen liittyvissä koulutuksissa ja tarkastuksissa. Asiakkaillemme tilaustyönä toteutetuista koulutuksista mieleen ovat parhaiten jääneet englanniksi toteutetut laajat koneturvallisuusaiheiset koulutuskokonaisuudet, joissa kouluttajamme pääsivät laittamaan kaiken osaamisensa, kielitaitoa myöden, täysillä likoon. Myös Carelin Oy:n kanssa aloitimme yhteistyön tuulivoimaloiden käyttöön liittyvien erilaisten määräaikaistarkastusten toimittamisesta samalla tarkastuskäynnillä.


Vuoteen on siis mahtunut paljon suunnittelua, kehittämistä, rohkeutta, jännitystä, odotusta ja riskinottoakin. Vuoden lähestyessä nyt loppuaan jää vuodesta mieliimme se, että yhä jatkuvasta koronakriisistä huolimatta olemme uskaltaneet toteuttaa unelmiamme ja kirjoittaa jälleen uuden luvun omaan historiikkiimme. Ja vaikka pandemian aallot eivät vielä näytä vaimenemisen merkkejä, voimme kääntää katseet kohti uutta vuotta luottavaisin mielin, sillä ensi vuodellekin riittää paljon tehtävää ja kehitettävää.


Haluan esittää lämpimät kiitokset kuluneesta vuodesta kaikille asiakkaillemme, yhteystyökumppaneillemme sekä erittäin ammattitaitoiselle ja palveluhenkiselle henkilökunnallemme. Samalla toivotan koko FINN-Tarkastuksen puolesta teille kaikille rauhallista ja ennen kaikkea turvallista joulunaikaa!










Viimeisimmät uutiset ja artikkelit
1/5